10. huhtikuuta 2015

Hyvää päivää!

Niin juuh... Melekeen vuos taukoa viimeisimmästä postauksesta! :D Jospa mää yrittäisin jotakin vähä raapustaa.

Isoin uutinen taitaa olla se, että vallattomasta oripoika Lucasta on tullut ruunanrupsukka 11. maaliskuuta 2015! Jekkuilut eivät ole kadonneet mihinkään, mutta muuten olemus on vähän rauhallisempi ja leppoisampi. Ruunaus suoritettiin kotitallissa, ensin vähän aineita suoneen ja puudutuspiikit takajalkojen väliin, ja homma saatiin näpsäkästi hoidettua. :) Haavat jätettiin auki, koska ruunattiin epästeriileissä oloissa, jotteivät bakteerit jäisi muhimaan. Toimenpiteen jälkeen oli edessä noin viikon verran karsinassa oleskelua, kävelyttelyä ja haavan suihkuttelua. Kahden-kolmen päivän ajan piti myös syöttää kipulääkettä jauheena, eikä meinannut onnistua... Eikä varsinkaan ab-piikkien pistäminen lihakseen! :D Mutta onneksi pahin on nyt ohi. Luca on saanut oleskella aitauksessa Ollin ja Bellan kanssa normaaliin tapaan jo jonkin aikaa.
Kolmessa alhaalla olevassa kuvassa Luca on kuvattuna kaksi päivää ennen ruunausta. :)





Toinen tärkeä juttu! Saimme viimein hommattua Bellalle ja Lucalle yhteisiksi käytetyt ponivaljaat. Bella ja Luca taitavat molemmat jo ohjasajon mainiosti, ja pikku-ukko toimii kuin olisi vanhempikin konkari. :) Tänään laitettiin jo Lucan perään autonrenkaalla varustetut aisat, eikä välittänyt niistä minkään vertaa! Ihan mahtava ja fiksu ruunapoika tuo meijän Luca. ♥ Autonrengas liukui ilman ongelmaa ja sujuvasti perässä, ja pian saadaan kokeilla pienen reen vetämistä, kun on vielä lunta. Kiva fiilis! :) Bella toistaiseksi pelkää maassa laahaavaa autonrengasta, joten sen koulutus etenee hieman rauhallisemmin, mutta hiljaa hyvä tulee. Ohjasajo sujuu sitäkin paremmin, ja kieltämättä oma kuntokin kohenee ponin perässä juostessa! ;)





Loppuun vielä piristys Ollin tyyliin :)


25. toukokuuta 2014

Huh hellettä!

Hei taas! Kesä on todellakin alkanut, ja kärpäset ovat talven jäljiltä heränneet. Hevoset ovat tiputtaneet talvikarvansa lukuunottamatta Lucan muutamaa hapsua mahan alla. Hyttysiä tai muitakaan öttiäisiä ei ole vielä ollut riesaksi asti, mutta tilasimme kaikille kolmelle uudet kärpäshuput. Ollilla on ennestään kärpäsloimi, ja niin oli Bellallakin, kunnes kolmen päivän käytön jälkeen hajotti sen pusikossa... :D Tästä viisastuneena emme varmasti hanki loimea ainakaan Lucalle, ja syyn varmaan tiedättekin, tuollainen hulivili kun on. Luca aina vain komistuu, ja maha kasvaa! :D


 

Bella on käynyt jo pari kertaa minilammessa polskimassa, ai että miten ihanaa vesi onkaan! Luca ja Olli eivät oikein innostuneet ideasta, vaikka Bella menikin edeltä. Laidun on vähän kitukasvuinen, ja etenkin Olli hörisee aina, kun aidan ulkopuolelta revitään ruohoa. Ihan puuaitauksen takana olisi noin hehtaarin kokoinen ruohoalue, joka on aidattu, mutta ei hevosia sinne uskalla päästää, koska Luca karkaa sieltä samantien. Eikä huvita kesällä pelätä, että joku saa ähkyn, kun karkaa ohrapellolle! Sähkölankoja pitäisi laittaa ainakin kolme, jotta Luca siellä jotenkuten pysyisi. :D Lucan ohjasajonkin voisi aloittaa tässä lähiaikoina, niin saa valmistautua tulevaan ajoissa.






9. toukokuuta 2014

1-vuotias Luca!

6.5. Luca täytti yhden vuoden! Aika kuluu niin nopeasti, ihan äskenhän se oli vielä pieni ja kömpelö pikkuvarsa, ja nyt se on jo paljon isompi kuin äitinsä. :D







9. helmikuuta 2014

Kuvia

Perjantaina tulivat yökylään kaksi kaveriamme, ja ratsasteltiin hevosilla. :) Laitoin Lucalle satulan selkään, ja taluttelin sitä kentällä, kun Ollilla ja Bellalla ratsastettiin. Luca ei välittänyt mitään satulasta. Aiemminkin ollaan kokeiltu syksyllä, ja suitsiakin kokeilin aika vasta. Luca on poikkeuksellisen rauhallinen tapaus, kun ei kuolaimiakaan ihmetellyt kummemmin. Tokihan se mussutti niitä, kun ei ole vielä tottunut. ;) Miina-kissakin kävi ''ratsastamassa'' Lucalla hetken aikaa:







Tänään juoksutin hevosia irtona laitumella ja otin kuvia. :)
 
















8. helmikuuta 2014

Lucan varsakuvia

Tähän postaukseen ajattelin laittaa kuvia Lucasta, kun se oli vielä pieni ja hoikka. Nythän Luca on kunnon muhku. ;) Ensimmäiset kuvat ovat otettu silloin, kun Luca oli päivän ikäinen. Lisään ehkä myöhemmin syksyn kuvia, nyt en voinut, koska ne ovat toisella koneella. :)